Uusi indeksi kertoo, miten Suomen alueilla menee
Suomessa on meneillään monia samanaikaisia muutoksia: väestö vähenee ja vanhenee, kaupunkialueiden merkitys kasvaa ja alueet erilaistuvat ja eriytyvät toisistaan. Jotta alueilla tapahtuvia muutoksia ja niiden vaikutusta alueiden elinvoimaan voitaisiin tarkastella laajemmin, ovat FCG Finnish Consulting Group ja FCG:n osana toimiva konsulttitoimisto MDI yhdessä kehittäneet Elinvoima, vetovoima ja pitovoima -indeksin. Kymmenen elinvoimaisinta kuntaa olivat kokonaisindeksin perusteella Helsinki, Espoo, Pirkkala, Sipoo, Vantaa, Tampere, Kirkkonummi, Kauniainen, Kittilä ja Tuusula.
Elinvoima, vetovoima ja pitovoima -indeksin (EVP-indeksi) avulla voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti ja samanaikaisesti kuntien ja alueiden elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa sekä vertailla alueiden suhteellista kehitystä kuntatyypeittäin, koon tai maantieteellisen sijainnin mukaan. EVP-indeksin ovat luoneet FCG:n kuntatalouden johtava asiantuntija Eero Laesterä, MDI:n neuvonantaja ja alueiden kehitykseen erikoistunut aluetutkija Timo Aro, FCG:n asiantuntija Tuomas Hanhela ja MDI:n asiantuntija Rasmus Aro.
EVP-indeksi muodostuu kahdesta osa-alueesta: elinvoimaindeksistä sekä veto- ja pitovoimaindeksistä. Indeksi on muodostettu alueiden elinvoimaisuuteen ja vetovoimaisuuteen ja pitovoimaisuuteen liittyvien avainmuuttujien avulla. 20 avainmuuttujaa on poimittu pääosin Tilastokeskuksen tietokannoista. Indeksin muodostuksessa aluerajauksena käytettiin kuntatasoa ja kohteena olivat kaikki Manner-Suomen 293 kuntaa 1.1.2022 alueluokituksen mukaan.
– Alueiden kehitystä voidaan tarkastella lukemattomilla eri tavoilla eikä ole yhtä ainoaa ja oikeaa mallia. Indeksin luomisen taustalla oli kaksi tavoitetta: ensin avata ja määritellä kuntakentällä villisti ja väljästi käytettyjä elinvoima-, vetovoima- ja pitovoima -käsitteitä ja toisena löytää kokonaisvaltainen malli, jossa voidaan vertailla samanaikaisesti sekä alueiden elinvoimaa että veto- ja pitovoimaa, kertoo Timo Aro indeksin taustoista.
– Pidin itse tärkeänä, että kuntien veto- ja pitovoimaa sekä niiden elinvoimaa pystyttäisiin perustelemaan tieteellisesti. Näin indikaattori perustuisi selkeisiin indikaattoreihin, joita olisi mahdollisuus johtaa myös paikallisella tasolla, täydentää Eero Laesterä.
Elinvoima, vetovoima ja pitovoima muodostavat kokonaisuuden
Elinvoiman, vetovoiman ja pitovoiman kirkastamiseksi Aro ja Laesterä ovat luoneet määritelmät käyttämilleen käsitteille. Elinvoimaa he kuvaavat erilaisten aluetaloudellisten ja sosioekonomisten ominaisuuksien varantona. Ulkoisten tekijöiden lisäksi myös sisäisillä tekijöillä on vaikutusta elinvoimaan.
– Olennaista on, että alueet voivat omilla valinnoillaan ja päätöksillään vaikuttaa elinvoimaa vahvistaviin sisäisiin tekijöihin, painottaa Timo Aro.
EVP-indeksissä mukana olevat elinvoimaan liittyvät muuttujat kohdistuvat alueiden talouden ja tulojen, yritystoiminnan, työllisyyden, koulutusasteen ja terveydentilan kehitykseen.
EVP-indeksissä alueen vetovoimalla viitataan siihen, kuinka kiinnostavana, houkuttelevana ja vetovoimaisena ulkopuoliset pitävät aluetta. Pitovoimalla sen sijaan viitataan tekijöihin, jotka saavat alueella asuvat ja toimivat jäämään ja viihtymään alueella. Veto- ja pitovoimaan liittyvät muuttujat kohdistuvat alueiden väestön ja vetovoiman, asumisen ja rakentamisen sekä vapaa-ajan asumisen kehitykseen.
Elinvoimaisuus ei ole riippuvainen kunnan taloudellisesta tilanteesta
EVP-kokonaisindeksin mukaan parhaat pisteet saaneet kunnat sijoittuivat alueellisesti Helsingin seudulle, Lounais-Suomeen, Tampereen seudulle, Pohjanmaalle, Tunturi- ja Pohjois-Lappiin sekä pistemäisesti muualle maahan. Kymmenen elinvoimaisinta kuntaa olivat kokonaisindeksin perusteella Helsinki, Espoo, Pirkkala, Sipoo, Vantaa, Tampere, Kirkkonummi, Kauniainen, Kittilä ja Tuusula.
– Tutkimuksen tulokset vahvistivat kaksi alueiden kehitykseen liittyvää perussääntöä. Alueelliset erot alueiden ja kuntien välillä ovat kohtuullisen pysyviä. Lisäksi alueiden myönteiset ja kielteiset kehityspiirteet vaikuttavat vahvistavan itse itseään, MDI:n neuvonantaja Aro toteaa.
Alueellisilla hyvän ja huonon kehityksen kehillä näyttää olevan vahva taipumus lukkiutua. Parhaimman ja heikoimman viidenneksen kunnat ovat eriytyneet kauas toisistaan pitkään jatkuneen kehityksen tuloksena. Alueiden välinen kilpailu voimavaroista, etenkin inhimillisestä pääomasta, kiihtyy ja kiristyy, joka voi entisestään lisätä alueellisia eroja.
Yllättävää on se, että elinvoimaisuus ei näytä olevan riippuvainen kunnan taloudellisesta tilasta.
– Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että useat kasvussa olevat, nuorekkaat ja usein hyvätuloisten kuntalaisten kunnat panostavat paljon sekä palveluihin että investointeihin, joita kasvu vaatiikin. Tämä näkyy taloudessa. Vastaavasti väestöllisessä taantumassa olevat kunnat ovat selvinneet usein helpommalla, kun kasvuun ei ole tarvinnut panostaa. Onkin selvitty älykkäästi sopeuttamalla, FCG:n johtava asiantuntija Laesterä summaa.
Lisätietoa:
Lisätietoa EVP-indeksistä: https://www.mdi.fi/evp-indeksi/
Lisätietoa elinvoiman mittaamisesta FCG:llä: https://www.fcg.fi/palvelut/elinkeinot-ja-aluekehitys/elinvoiman-johtaminen/elinvoiman-mittaaminen/
Lisätietoa EVP-indeksin muuttujista: https://www.mdi.fi/evp-indeksin-muodostaminen/
Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKSin julkaisu Alueiden väliset elinvoima-, vetovoima- ja pitovoimaerot (Julkaistu 24.11.2023): https://kaks.fi/wp-content/uploads/2023/11/63-aro-ym-24112023-alueiden-valiset-elinvoima-vetovoima-ja-pitovoimaerot.pdf
