Uutinen

Kuntien digitalisaation ja tulevaisuuden huippuosaamista: Toni Auvinen aloittaa FCG:llä johtavana konsulttina

Yhteiskuntatieteiden maisteri, yrittäjä ja toimitusjohtaja Toni Auvinen aloittaa 28.2.2022 FCG Finnish Consulting Groupin johtavana konsulttina. Auvinen on aiemmin toiminut muun muassa Pohjois-Savon sote- ja maakuntauudistuksen ICT- ja digijohtajana sekä Tuusniemen kunnanjohtajana.

Toni Auvisella on kunta-alalta laaja ja sektorin monet tasot kattava kokemus. Vuodesta 2001 lähtien Auvinen on toiminut ensin luottamushenkilönä ja aluekehittäjänä, sitten projektipäällikkönä ja toimitusjohtajana ja viimeiseksi kunnanjohtajana sekä ICT- ja digijohtajana. Auvinen on kirjoittanut kaksi kuntien digitalisaation tulevaisuuskirjaa, jotka molemmat on jaettu kaikkiin Suomen kuntiin. Auvinen onkin yksi kuntien digitalisaation ja tulevaisuuden tunnetuimpia asiantuntijoita.

”Olen viimeisten kahden vuoden ajan kouluttanut ja konsultoinut kuntien viranhaltija- ja luottamushenkilöjohtoa eri puolilla Suomea oman yritykseni kautta ja pystynyt sitä kautta olemaan luomassa digitaalisia ja ihmislähtöisiä kuntia. FCG:llä pääsen jatkamaan tätä työtä laaja-alaisemmin uusien kollegojeni kanssa. Erityisesti haluan tukea uusia hyvinvointialueita kiinnittämään huomiota asiakas- ja työntekijäkokemukseen palveluiden saatavuuden ja sujuvuuden lisäksi. Digitalisaatio mahdollistaa myös uudenlaiset osallistumis- ja vaikuttamismuodot alueilla”, Toni Auvinen sanoo.

”Niin kunnat kuin aloittavat hyvinvointialueet painivat tulevina kuukausina ja vuosina niin digitalisaation kuin johtamisen, strategiantyön ja organisaatioiden rakentamisen ja uudistamisen kanssa. Tässä työssä FCG pystyy olemaan nyt entistä vahvemmin tukena Tonin meillä aloittamisen myötä”, toteaa FCG:n Johtamisen ja talouden liiketoiminnan johtaja Kimmo Haapasalo.

Muutoksen myötä Toni Auvinen Avarasti Oy:n Suomen kuntakonsultointi -liiketoiminnan sovitut toimeksiannot hoidetaan suunnitellusti ja uusia toimeksiantoja otetaan vastaan FCG:n kautta. Toni Auvinen Avarasti Oy:n Suomen ulkoilureitit -liiketoiminta jatkaa toimintaansa normaalisti.

Lisätiedot:

Toni Auvinen
Toni Auvinen
Johtava konsultti & asiakkuuspäällikkö
Lähetä viesti
Kimmo Haapasalo
Kimmo Haapasalo
Johtaja, Johtaminen ja talous
Lähetä viesti