Uratarina

Tutustu FCG:läiseen! Jenna Luotonen, Tiimipäällikkö, Koulutus- ja tapahtumapalvelut 

Olen Jenna Luotonen ja toimin tiimipäällikkönä FCG:n Koulutus- ja tapahtumapalveluiden tapahtuma- ja markkinointitiimissä. Tiimini kostuu 15 rautaisesta ammattilaisesta ja vastuullamme on 50 tapahtuman tuottaminen vuosittain sekä koulutus- ja tapahtumapalveluiden monipuolisten koulutustuotteiden markkinointi.  

Riksun lukion jälkeen opiskelin ensi ohjelmapalveluiden tuottajaksi Lahdessa ja sen jälkeen heti perään tradenomiksi Hyvinkään Laureassa. FCG:lle päädyin niin, että tulin aikoinaan Kuntaliitto-konserniin tradenomiopintoihin kuuluvaan harjoitteluun kolmeksi kuukaudeksi ja fuusion kautta lopulta FCG:lle. Alun perin kolmen kuukauden yhteinen matka on muuttunut jo 12 vuodeksi! Monipuolinen työnkuva ja kehittymismahdollisuudet ovat toimineet ehdottomasti itselläni isona pitovoimana.    

Tällä hetkellä teemme koko tiimin voimin jo täysillä syksyn tapahtumia sekä syksyn tilaisuuksien markkinointia. Olemme myös ottamassa käyttöön uutta markkinointityökalua, ja sen pilotointityö on tällä hetkellä kovaa vauhtia käynnissä. Tarkoituksena on saavuttaa entistä paremmin asiakkaamme.  

Vuoden vaihteessa itselleni siirtyneet esihenkilötehtävät ovat myös iso osa nykyistä työn kuvaani. Eikä tietenkään kannata unohtaa FCG:n suurinta tapahtumaa, Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päiviä, jonka osalta suunnittelu ensi vuodelle on jo aloitettu.  

FCG:llä ehdottomasti parasta on työkaverit. Täällä pääsee joka päivä työskentelemään ammattitaitoisten ihmisten kanssa, jotka tekevät työtään suurella sydämellä. Erilaisten asiakkaiden kohtaaminen on myös mielenkiintoista ja antaa työhön todella paljon motivaatiota. 

Mitä missiomme Hyvän elämän tekijät sinulle merkitsee? 

Se merkitsee sitä, että jokainen meistä saa olla luomassa parempaa huomista Suomessa ja maailmalla. Tapahtumissamme on mahtava nähdä, kun asiakkaamme saavat tavata kollegoitaan ympäri Suomea, verkostoitua ja jakaa ajatuksia arjen haasteista. 


📸: Anssi Kumpula