Arkkitehtipalvelut

Arkkitehtipalveluilla kestäviä ja toimivia tiloja

Arkkitehtipalvelut

Laaja-alaiset arkkitehtipalvelut – myös kansainvälisesti 

Korkealaatuiset arkkitehtipalvelumme tuovat hankkeeseesi uusia, kestäviä näkökulmia sekä eväitä toimivampien kokonaisuuksien rakentamiseksi – käyttäjäystävällisyys edellä. Meillä on vahvaa paikallistuntemusta, mutta myös kansainvälistä osaamista ja verkostoja.

FCG:n arkkitehtipalvelut kattavat kaikki suunnittelutarpeet:

  • Uudiskohdesuunnittelu
  • Peruskorjaussuunnittelu
  • Sisustussuunnittelu
  • Palvelumuotoilusuunnittelu
  • Maisemasuunnittelu

Hyvin suunnitellut tilat luovat puitteet sujuvalle, turvalliselle ja ekologisesti kestävälle elämälle.

Palvelemme kuntia, hyvinvointialueita ja muita julkishallinnollisia organisaatioita, yksityistä sektoria unohtamatta. Hallitsemme myös suuret hankekokonaisuudet. Toimimme esimerkiksi Asikkalan uuden pelastusaseman uudistushankkeessa pääsuunnittelijana ja toteutimme arkkitehti-, rakenne-, LVI-, sähkö- sekä maisemasuunnittelun hankkeeseen.

Tutustu tarkemmin osaamiseemme
Julkiset tilat

Olemme Suomen kärkiosaajia julkisten tilojen suunnittelussa. Suunnittelemme uudenlaisia oppimisympäristöjä ja muita viihtyisiä julkisia tiloja, kuten sosiaali- ja terveyskeskuksia, puistoja ja maauimaloita.

Oppimisympäristöt

FCG on ollut suunnittelemassa suomalaisia kouluja jo 70 vuoden ajan. Tutustu esimerkiksi tekemäämme suunnittelutyöhön Pöytyän kunnan Riihikosken

yhtenäiskoulussa, missä vastasimme arkkitehtisuunnittelusta, sisustussuunnittelusta sekä koulun lisäosan korjaussuunnittelusta.

Virkistys-, puisto- ja vapaa-ajan kehityshankkeet

Toteutamme laajoja selvityksiä ja strategioita sekä yksittäisiä suunnittelutehtäviä. Olemme suunnitelleet esim. useita maauimaloita ja nuorison toimintakeskuksen. Meiltä onnistuu matkailualueen ideointi ja kaavoitus siinä missä viheralueen suunnittelu ja kehittäminenkin. Suunnittelemme myös uusia matkailurakennuksia ja ideoimme uutta käyttöä vanhoille kiinteistöille.

Veli-Matti Tolppi
Veli-Matti Tolppi
Johtava asiantuntija
Lähetä viesti
Jan Tvrdy
Jan Tvrdy
Liiketoimintajohtaja, Kaupunkisuunnittelu
Lähetä viesti
Toimitilat ja työympäristöt

Toimitilat ovat arkisia työympäristöjä työntekijöille, mutta ne viestivät myös organisaation arvoista ulospäin. Tilajako, pintamateriaalit, valaistus ja kalusteet kertovat siitä, mikä on yrityksen tai työyhteisön tarina.

Myös hybridityön aikana on tärkeää tuoda ihmiset aika ajoin yhteen. Siksi toimistoista on luotava paikkoja, joihin halutaan tulla ja joissa viihdytään. Kauniit, nykyaikaiset ja toimivat tilat antavat vireyttä työhön ja edesauttavat mutkattoman yhteishengen syntymistä.

Lähdemme suunnittelussa liikkeelle aina käyttäjien ja organisaation tavoitteista. Kukin projekti suunnitellaan ja toteutetaan yksilöllisesti. Käytämme palvelumuotoilun keinoja hakiessamme ratkaisuja tilasuunnitteluun. Työpajoilla, haastatteluilla ja esimerkiksi pelillisillä työskentelytavoilla keräämme arvokasta tietoa suunnittelua ohjaamaan.

Veli-Matti Tolppi
Veli-Matti Tolppi
Johtava asiantuntija
Lähetä viesti
Jan Tvrdy
Jan Tvrdy
Liiketoimintajohtaja, Kaupunkisuunnittelu
Lähetä viesti

Meiltä saat kokonaisvaltaista suunnittelutyötä ilman raja-aitoja

FCG:n arkkitehtipalveluissa työskentelee poikkitieteellinen asiantuntijajoukko. Joukossamme on mm. · 

  • arkkitehteja
  • sisustusarkkitehteja
  • maisema-arkkitehteja
  • suunnitteluhortonomeja
  • suunnittelumaantieteilijöitä
  • paikkatietoasiantuntijoita
  • maanmittausinsinöörejä
  • LVI-, infra- ja rakenneteknisiä asiantuntijoita

Asiantuntijoillamme on vahva osaaminen rakennussuunnittelun, korjausrakentamisen, sisustussuunnittelun, palvelumuotoilun, maisemasuunnittelun, kaavoituksen sekä kaupunkisuunnittelun ja -tutkimuksen alalla.

Työskentelymme on monialaista, ratkaisukeskeistä ja analyyttistä. Pyrimme ratkaisuihin, jotka kestävät aikaa ja vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin. Lue esimerkiksi, miten suunnittelimme paljon ilahtunutta paikallishuomiota keränneen Klaukkalan uuden vesitornin.

Millaista kanssamme on työskennellä?

Arkkitehtisuunnittelumme tärkeimmät tavoitteet ovat arkkitehtoninen ja kaupunkikuvallinen laatu, toiminnallinen elävyys, ekologinen kestävyys ja asiakastyytyväisyys. Tavoittelemme jokaisessa projektissa omaleimaista kokonaistunnelmaa, joka syntyy hyvästä tilamitoituksesta, tarkkaan valituista materiaaleista ja viimeistellyistä detaljeista.

Tilan henki ja käyttömukavuus syntyvät monista eri osista, minkä vuoksi myös suunnittelun täytyy olla kokonaisvaltaista.

Uskomme, että laadukas lopputulos syntyy huomioimalla eri käyttäjien tarpeet ja muun ympäristön tarjoamat puitteet heti suunnittelun alusta asti. Teemme kiinteää yhteistyötä asiakkaan, tilaajan ja käyttäjien kanssa: yhteiskehittäminen on jatkuva prosessi, joka kattaa kaikki hankkeen sidosryhmät. Tietomallipohjaisella suunnittelulla voimme luoda kestävän kehityksen mukaisia toteutuksia, jotka kumpuavat paikan hengestä ja miljööarvoista.

Tutustu palveluihimme

Kestävässä maisemasuunnittelussa huomioidaan ympäristön lähtökohdat, paikan luonnetta korostava kasvilajisto, kohteen tarkoituksenmukaisuus sekä erilaisten käyttäjien tarpeet ja turvallisuus. 

Sininen metallinen aita

Teollisuus- ja erityiskäytön kohteiden suunnittelussa eri käyttötarkoitusten ymmärtäminen on ensisijaista hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Meiltä saat suunnitelmat niin vaativiin laboratoriotiloihin kuin teollisuuskäytön rakennuksiin.

Tutustu tekemäämme työhön

Abstrakti kuva taiteesta

Pääsimme suunnittelemaan yhteistyössä taiteen asiantuntijan kanssa Vantaan ratikan taiteen yleissuunnitelman.

Lapsi istumassa keltaisella leikkitelineellä

Laadimme Pöytyän kunnanhallitukselle useita tilaohjelmatarkasteluja tilatehokkaiden oppimisympäristöjen vaihtoehdoista. Tavoitteena oli mahdollisimman moderni koulu, jonka kokonaiskustannus on noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Kiinnostuitko? Haluatko soiton tai sähköpostin asiantuntijaltamme?

Haluaisitko kuulla lisää arkkitehtipalveluistamme? Ota yhteyttä asiantuntijaamme alla olevalla lomakkeella!

<strong>Pyydä tarjous tai lisätietoja</strong> arkkitehtipalveluistamme

Pyydä tarjous tai lisätietoja arkkitehtipalveluistamme

Arja Sippola
Arja Sippola
Kaupunkikehitysjohtaja
Lähetä viesti