Selvitykset ja vaikutusten arviointi

Selvitykset ja vaikutusten arviointi tukevat kaupunkikehitystä

Businesswoman hands working on Stacks paper document files on her desk.

Tuotamme uusia näkökulmia kaupunkien kehittämiseksi  

Hyvä ja suunnitelmallinen aluekehitys pohjaa aina huolella ja hyvissä ajoin kerättyyn tietopohjaan. Maankäyttösuunnitteluun liittyy olennaisena osana myös vaikutusten arviointi. Miten aiotut kaavamuutokset vaikuttavat esimerkiksi ilmastoon? Paraneeko palvelujen saatavuus tai liikenneverkon toimivuus? Mitä vaikutuksia päätöksellä on alueen houkuttelevuuteen?  

Aluekehitykselle tärkeän pohjatyön tekeminen edellyttää korkeaa asiantuntemusta ja kykyä yhdistää monia eri tietolähteitä. Tässä voimme olla asiakkaillemme avuksi. 

Meillä on monialaisena ja pitkän kokemuksen omaavana kotimaisena toimijana tähän työhön erinomaiset lähtökohdat. Autamme asiakkaitamme tuottamalla maankäytön suunnittelulle tärkeät selvitykset ja vaikutusten arvioinnit, joiden varaan päätöksenteon voi turvallisesti rakentaa.  

Lue esimerkiksi, miten laadimme Porin Tahkoluodon merituulipuiston laajenemiseen liittyvän selvityksen, jossa tarkasteltiin eroja merituulivoimahankkeiden lupa- ja kaavoitusprosesseissa sekä vaikutusten arvioinnissa verrattuna maatuulivoimahankkeisiin. 

Lain edellyttämät arvioinnit ja tarpeeseen räätälöidyt selvitykset 

FCG on Suomen johtava kuntakehittämisen kumppani: laaja-alainen osaamisemme eri tutkimusmenetelmistä sekä innovatiivinen otteemme uusien metodien kehittämiseen tekee meistä luontevan asiantuntijan hankettasi tukemaan.   

Meiltä saat lain edellyttämät vaikutusten arviointimenettelyt ja monitahoiset selvitykset. Olemme esimerkiksi kehittäneet arviointimenetelmäkokonaisuuden, jonka avulla voidaan tarkastella kaavaratkaisujen vaikutuksia kolmesta näkökulmasta: arviossa huomioidaan kaavataloudelliset vaikutukset, ilmastovaikutukset sekä elinympäristön laatuun kohdistuvat vaikutukset.

Tarjoamme asiakkaillemme mm. seuraavat kaupunkisuunnittelua tukevat palvelut: 

  • Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen vaikutusten arviointi  
  • Vähittäiskauppaselvitykset  
  • ROS- ja RHS-selvitykset  
  • Taloudellisten ja ilmastovaikutusten arviointi  

Tutustu tekemäämme työhön

Merituulipuisto, jossa tuulivoimaloita ja veneitä.

Teimme laajan selvityksen, jossa tarkasteltiin eroja merituulivoimahankkeiden lupa- ja kaavoitusprosesseissa sekä vaikutusten arvioinnissa verrattuna maatuulivoimahankkeisiin.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä asiantuntijaamme - katsotaan yhdessä, miten voisimme olla avuksi! 

Ota yhteyttä asiantuntijaamme – katsotaan yhdessä, miten voisimme olla avuksi! 

Jan Tvrdy
Jan Tvrdy
Liiketoimintajohtaja, Kaupunkisuunnittelu
Lähetä viesti
Arja Sippola
Arja Sippola
Kaupunkikehitysjohtaja
Lähetä viesti