Organisaation kehittäminen
Organisaation kehittäminen lähtee hyvästä strategiasta.
Autamme luomaan toimivan ja tuloksekkaan strategian
Hyvä strategia luo pohjan kaikille muille organisaatiokehittämisen osa-alueille, joiden avulla aikaansaadaan suuriakin muutoksia. Meiltä saat asiantuntijatukea kaikkiin organisaation kehittämisen hankkeisiin.
Olemme julkisen sektorin strategiatyön kärkitoimijoita Suomessa. Olemme auttaneet jo 200 kuntaa, hyvinvointialuetta ja julkisomisteista organisaatiota uudistamaan strategioitaan sekä luomaan erilaisia ohjelmia, jotka vievät strategian käytäntöön. Tuemme organisaatioita myös digitalisaation kysymyksissä.
“Yhteistyö FCG:n kanssa oli mutkatonta ja strukturoitua. Työn tuloksena saatiin aikaan konkreettinen strategiakirja, josta on hyvä jatkaa ja uskon, että se tulee palvelemaan meitä hyvin.”
– Jari Hytönen, Tilikunta Oy
Tutustu tekemäämme työhön
Tilikunta Oy:n toimintaympäristössä on tapahtunut paljon muutoksia, joiden johdosta syntyi tarve uudistaa yhtiön strategia yhdessä johtoryhmän ja hallituksen kanssa. Lue, miten FCG Finnish Consulting Group auttoi strategiatyössä.
Keiteleen toimintaympäristön muuttuessa oli noussut esiin tarve päivittää strategiaa. Valtuutettujen vaihtumisen lisäksi kuntaan oli saatu myös uusi kunnanjohtaja. Lue, miten FCG Finnish Consulting Group pääsi kehittämään uutta kuntastrategiaa yhdessä Keiteleen kunnanvaltuuston ja johtoryhmän kanssa.
Kuten niin monen ajassa elävän kaupungin, myös Kuopion kaupungin strategiaa läpileikkaa digitalisaatio-teema. Digitalisaation kokonaisuuden hallinnoimisen ja suunnittelemisen tueksi haluttiin luoda asiantuntijan tuella digitiekartta, jossa kuvattaisiin digitalisaatioon kytkeytyvät toimenpiteet, joilla edistetään kaupunkistrategian tavoitetilaan pääsyä.
Kanssamme organisaation kehittäminen on tehokasta ja tietoon pohjaavaa
Kokeneet asiantuntijamme auttavat löytämään juuri teidän organisaatiollenne sopivat ratkaisut. Tarjoamme mm. seuraavat organisaation kehittämisen palvelut:
- Strategiat ja niihin pohjaavat ohjelmat: mm. kuntastrategiat, ilmastosuunnitelmat sekä valmius- ja varautumissuunnitelmat
- Kyselytuotteet asiakas- ja asukastyytyväisyyden selvittämiseen
- Juridinen asiantuntija-apu erityisesti hankintojen ja yhtiöittämisen kysymyksiin
- Verkostohankkeet vertaiskehittämiseen
- Palveluverkkoselvitykset
- Henkilöstökokemuksen kartoitukset
”Strategian päivitysprosessi FCG:n kanssa oli hieno kokemus, jossa koko valtuusto ja laaja johtoryhmä sekä sidosryhmät saatiin mukaan hyvässä yhteishengessä, mielekkäällä tavalla työskennellen.”
– Emilia Savolainen, Keiteleen kunta
Laadukkaat kyselytuotteet kuntien ja hyvinvointialueiden käyttöön
Tuotamme vuosittain useita kyselytutkimuksia, joiden avulla voidaan luotettavasti arvioida asukas- ja asiakastyytyväisyyttä. Kerätty tieto on loistava apu kuntien ja hyvinvointialueiden kehittämisessä. Kyselytuotteitamme ovat esimerkiksi:
- Yhdyskuntatekniset palvelut -tutkimus (TEKPA) vuosittain yli 20 kaupungissa
- Kaupunkipalvelut-tutkimus (KAPA) kerran valtuustokaudessa
- Vuosittain toistettava suppeampi Kuntapalvelut-tutkimus (KUPA)
- Vertailujärjestelmät ja tilastoanalyysit
- Muuttoliikekyselyt ja muuttajahaastattelut
- Asiakastyytyväisyyskyselyt
Tutustu palveluihimme:
Organisaatiota ei voi kehittää ilman selkeää suuntaa. Työstämme yhdessä asiakkaan kanssa kuhunkin tilanteeseen ja tarpeeseen sopivan strategian tai ohjelman ja autamme viemään sen käytäntöön.
Kehittämisverkostot tarjoavat kunnille ja hyvinvointialueille mahdollisuuden yhteistyöhön ja vertaisoppimiseen.
Sekä asiakkaat että organisaatiot etsivät yhä monipuolisempia tapoja hyödyntää digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia. Autamme löytämään oikeat ratkaisut.
HYTE-työ, eli väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen keskittyvä työ on kuntien ja hyvinvointialueen arkea, johon tarvitaan resursseja ja välineitä. Työssä onnistuminen edellyttää tiivistä ja tavoitteellista yhteistyötä kuntien, hyvinvointialueiden ja kolmannen sektorin välillä
Palveluverkkoselvityksessä tarkastelemme yhdessä asiakkaan kanssa palveluiden nykyistä järjestämistä, palveluiden tuottamista ja saavutettavuutta. Palveluverkkosuunnitelmassa ennakoidaan tulevia palvelutarvemuutoksia ja laaditaan ehdotus, miten niihin parhaiten voidaan vastata.