Infra

Toimiva infrastruktuuri muodostaa yhteiskunnan selkärangan ja vaikuttaa merkittävästi ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Toimiva infrastruktuuri muodostaa yhteiskunnan selkärangan ja vaikuttaa merkittävästi ihmisten jokapäiväiseen elämään. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme kestävämpää yhteiskuntaa ja parempia elinympäristöjä myös alueiden asukkaille.

Olemme kestävän elinympäristön asiantuntija 

Infrarakenteiden, väylien ja verkostojen riittävä kapasiteetti ja kunto mahdollistavat kestävän ja toimivan yhteiskunnan. Infralla on kriittinen yhteiskunnallinen rooli ja siihen on sidottu myös runsaasti pääomaa – siksi sen ennakkoluuloton luominen ja kehittäminen sekä suunnitelmallinen hallinta on tärkeää.

FCG:llä on monipuolista kokemusta erilaisista infrahankkeista. Meillä on infraomaisuuden luomiseen, kehittämiseen, ylläpitoon ja saneerauksiin sekä niihin liittyvään suunnitteluun vaadittavaa monialaista osaamista. Tarjoamme toimivat ja kestävät, dataan ja tietomallintamiseen perustuvat ratkaisut tulevaisuuden infran tarpeisiin.

”FCG on alusta alkaen ollut erittäin sitoutunut Saimaan kanavan sulkujen pidentämisen projektiin. Yhteistyö on ollut tiivistä ja edennyt sovitusti. Haasteet on taklattu ammattimaisesti, ja kohteen erityislaatuisuudet huomioivaan lopputulemaan voi olla tyytyväinen.” – Harri Liikanen, Väylävirasto

Näitä infran suunnittelupalveluja FCG tarjoaa:

  • Liikennesuunnittelu
  • Geosuunnittelu 
  • Katu- ja tiesuunnittelu
  • Maisemasuunnittelu
  • Vesiväyläsuunnittelu
  • Vesihuolto- ja hulevesisuunnittelu
  • Kaasu-, kaukolämpö- ja kaukokylmäverkostosuunnittelu
  • Jätehuoltosuunnittelu 
  • Satama- ja taitorakenteiden suunnittelu 
  • Polttoaineterminaalien ja jakeluasemien suunnittelu
  • Automaatiosuunnittelu
  • Urheilu- ja liikunta-alueiden suunnittelu

Ilmakuva rakennustyömaalta, jossa keltainen puskutraktori liikuttaa maata. Lähistöllä seisoo kaksi näkyväliiveissä pukeutunutta työntekijää. Maassa näkyy koneiston jälkiä, ja vasemmalla näkyy suuri mutainen alue.

Geoteknisellä suunnittelulla vaativatkin rakennusalueet voidaan hyödyntää turvallisesti ja kestävästi. Meiltä löydät geotekniikan huippuosaamisen yhdistettynä laaja-alaiseen kaupunkisuunnittelun asiantuntijuuteen.

Ilmakuva risteyksestä kaupungissa

Rajallisessa katutilassa maanpäällisen liikennöinnin, pysäköinnin ja katuvihreän yhteensovittaminen tuottaa usein haasteita. Tarjoamme uusia näkökulmia katu-, tie- ja liikennesuunnitteluun aina hankesuunnittelusta työnaikaiseen suunnitteluun.

Aerial view of calm aurojoki river and Swan of Finland sailing ship at dawn in Turku, Finland

Satama- ja vesirakenteet on suunniteltava kestämään ympäristön rasitusta, sillä vedellä on voimakas kuluttava vaikutus rakenteisiin. Tarjoamme monipuolista suunnitteluosaamista, jonka avulla vaativatkin hankkeet viedään onnistuneesti maaliin.

Kaksi ihmistä istuu puisella alustalla lähellä lampia puistossa, puiden ja vehreyden ympäröimänä. Taustalla näkyy pieni silta. Yksi henkilö katselee kirjaa. Kohtaus on tyyni ja rauhallinen.

Kestävässä maisemasuunnittelussa huomioidaan ympäristön lähtökohdat, paikan luonnetta korostava kasvilajisto, kohteen tarkoituksenmukaisuus sekä erilaisten käyttäjien tarpeet ja turvallisuus.

Ilmakuva rakennustyömaasta

Teollisuuden suunnittelutarpeet edellyttävät monialaista infran osaamista. Tarjoamme saman katon alta kestävät suunnitteluratkaisut, jotka huomioivat myös yrityksen tulevaisuudet tarpeet.

Henkilö tankkaa ajoneuvoa vihreällä bensiinipumpun suuttimella. Suutin työnnetään hopeanvärisen auton polttoainesäiliöön, ja henkilön käsi pitää kahvasta polttoaineen annostelemiseksi.

Kulutamme vuosittain miljoonia tonneja öljypohjaisia polttoaineita. Jakelua koskeva lainsäädäntö kehittyy, ja tarjolla on enenevissä määrin myös vaihtoehtoisia polttoainemuotoja. Meillä on vuosien ja satojen toimeksiantojen kokemus polttoaineen jakeluasemien suunnittelusta, aina valmistelusta valvontaan asti.

Ilmakuva kuudesta ihmisestä, jotka pelaavat jääkiekkoa jääradalla. He pitävät kepit kädessään ja yllään talvivaatteita. Jäähalli on valkoisen jään peitossa ja pelaajien varjot näkyvät pinnalla.

Liikunnalla on saavutettavissa laajat terveyshyödyt, ja sille onkin syytä tarjota nykyaikaiset ja hyväkuntoiset puitteet. FCG on Suomen ykköstoimija urheilu- ja liikunta-alueiden suunnittelussa.

Näitä Infran sisältöjä luetaan eniten:

Ilmakuva kaupunkien risteyksestä yöllä. Valaistut modernit rakennukset muodostavat geometrisia muotoja katujen ympärille. Muutamia autoja näkyy, mikä korostaa organisoitua kaupunkiasettelua. Lämpimät valot kontrastina rakenteiden kylmien sävyjen kanssa.

Ilmastonmuutoksen yhteydessä puhutaan paljon hiilidioksidipäästöistä ja niiden hillitsemisestä. Infrarakentamisessa päästöihin voidaan vaikuttaa valitsemalla uusiutuvia ja vähäpäästöisiä materiaaleja, esimerkiksi paljon käytettyjen luonnonkiviainesten ja sementin tilalle.

Sinisiä neon-valoja

Kaupungistuminen vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme infrastruktuurin merkityksen. Infrastruktuuri luo pohjan isolle osalle päivittäisestä olemisesta ja tekemisestämme – ja se jää usein huomaamatta.

Moderni leikkipaikka, jossa on liukumäki, joka on rakennettu nurmikolla. Liukumäkeä ympäröivät porrastetut puuportaat. Takana vaalea rakennus, jossa on useita ikkunoita ja pieni puu, lisäävät nykyaikaista tunnelmaa.

Olimme mukana Jätkäsaaren peruskoulun 1-2 luokkien ja päiväkodin pihasuunnitelman laatimisessa hankesuunnittelusta työmaavaiheeseen saakka. Tutustu ratkaisuihimme!

Pekka Väinölä
Pekka Väinölä
Liiketoimintajohtaja, Infra
Lähetä viesti
Kiinnostuitko? Täytä lomake ja olemme yhteydessä.

Kiinnostuitko? Täytä lomake ja olemme yhteydessä.