Sote-palveluiden integraatio: Paremmat palvelut vaikean sanaparin seurauksena
Sote-uudistuksesta puhuttaessa vilisevät usein termit, joiden ymmärtämiseksi tuntuu tarvitsevan vähintäänkin hallintotieteiden maisteritutkinnon. Palvelukokonaisuudet, palveluketjut, palvelupolut, integraatio. Moni ammattilainen kuvaa, että juuri sote-palveluiden integraatio on avain onnistuneeseen sote-uudistukseen, jonka tavoitteena ja myös seurauksena ovat paremmat palvelut.
Mistä siis on kyse? Tässä lyhyt oppimäärä, jossa raapaistaan pintaa, mutta jonka ymmärtämiseen ei toivoakseni vaadita tutkintoa!
Integraatio, lyhyesti
Lyhyimmillään sote-uudistuksen integraatiota voi kuvata niin, että sosiaali- ja terveydenpalveluiden järjestäjä tai tuottaja muodostaa jokaiselle suomalaiselle kokonaisuuden juuri hänen tarvitsemistaan palveluista. Eli palvelupolku – siis se yksilöllinen polku, joka koostuu useista eri palveluista tai palveluprosesseista, joilla hoidetaan juuri polulla olevan ihmisen palvelutarvetta – on katkeamaton, olipa kyseessä sitten mikä tahansa tarvittava palvelukokonaisuus. Monialaisesta palveluiden integraatiosta puhutaan silloin, kun ihmisen tarvitsema kokonaisuus on yhdistelmä eri alojen palveluita, kuten sosiaalityötä ja terveydenhuoltoa.
Suomalaisille tämä merkitsee parempia ja toimivampia palveluita. Hallinnolle tämä merkitsee suurta loikkaa.
Visio ja tahtotila: Enemmän kuin suuria sanoja
Edes sote-sektorilla emme voi lähteä siitä ajatuksesta, että jokainen ymmärtäisi jotenkin sisäsyntyisesti, mikä on se asia, jonka eteen päivittäin työskennellään. Siksi monialainen sote-palvelujen integraatio lähtee yhteisestä kirkkaasta visiosta, jonka koko organisaatio jakaa. Erityisesti käytännön asiakas- tai potilasrajapinnassa toimiville työntekijöille pitäisi olla täysin selvää, miksi monialaisuutta vaaditaan ja mitkä periaatteet ja toimintamallit sitä ohjaavat.
Vastuu visiojohtamisesta on johdolla. Samoin se, että toimivat yhteistyörakenteet luodaan ja yhteensovittavaa johtoa juurrutetaan. Siiloajattelulla ei ole sote-palveluiden integraatiossa sijaa. Yhtenä johtamisen mittarina pitäisikin olla se, miten hyvin johtajat pystyvät edistämään yhteistyötä omalta osaltaan.
Kaiken ytimessä asiakas
Moni ammattilainen tekee päivittäin töitä nimenomaan ihmisten palvelutarpeiden tunnistamisen parissa. Niiden palveluiden osalta, joissa itse työskentelee, tämä onkin jokapäiväistä ja helppoa. Haasteita syntyy, kun ihmisten tilanteet ja tarpeet eivät enää olekaan aivan selkeitä. Tarpeet voivat näyttäytyä kompleksisina ja ylisukupolvisina kurottautuen sosiaali- ja terveydenhuollon eri sektoreille.
Rakenteita ja hallintoa tarvitaan jatkossakin, mutta se ei saisi johtaa siihen, että on sinun, minun ja meidän asiakkaat, vaan sote-ammattilaisten pitää jatkossa ottaa vastuuta yhä kokonaisvaltaisemmin yksittäisestä ihmisestä. Mitä haavoittuvaisemmassa asemassa ihmiset ovat, sitä enemmän he usein palveluita tarvitsevat – ja sitä vähemmän heiltä voidaan edellyttää sitä, että he itse tietäisivät, minne tulisi hakeutua tai olla yhteydessä. Kysytäänkin sote-ammattilaisten uteliaisuutta asiakkaan kokonaistilanteesta sekä tietenkin sitä, että jokainen ammattilainen on saanut tiedon selkeistä palvelureiteistä, joita ihmisille on saatavilla.
Kulunut asia, mutta haluan sen kuitenkin tässä nostaa esiin, on varhainen puuttuminen ja ongelmien ratkaiseminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mitä aiemmin haasteisiin puututaan, sitä vähemmän syntyy monipolvisia ratkaistavien ongelmien vyyhtejä, joiden edessä ovat ymmällään sekä ihmiset itse että ammattilaiset, joiden työtä on auttaa.
Toimintamalleja pitää muuttaa
Erilaisia työkaluja onneksi löytyy. Asiakas- ja potilastiedon rakenteinen kirjaaminen tukee asiakassegmentointia, jolla voidaan parantaa esimerkiksi asiakkaiden ja potilaiden ohjaamista tarkoituksenmukaisesti ja sujuvasti eteenpäin. Näin jokainen kirjaus rikastaa ymmärrystämme siitä, miten haasteita voidaan ratkoa yhä paremmin.
Tarvitaan vahvempaa yhteistyön kulttuuria. Työntekijöiden on tunnettava yhä paremmin toistensa työkentät, tehtävät sekä edes ylätasolla toisen työn vastuut ja velvollisuudet. So ja Te pitävät sisällään erilaisia ammatteja, joilla on omat, ehkä kovinkin vakiintuneet professionsa. Työntekijöiden välisen tuttuuden edistäminen ja vuorovaikutuksen lisääminen eri toimijoiden välille madaltaa kynnystä tehdä yhteistyötä. Kun tunnetaan yhteistyökumppani, tulee yhteistyöstä asiakkaan asiassa luontevampaa, ja kun yhteistyö johtaa asiakkaan kannalta hyödylliseen lopputulokseen, on todennäköisesti kyetty myös säästämään kustannuksia. Kaikki voittavat.
Työkulttuurin muutos on mitä suuremmissa määrin myös asennemuutosta, jossa puretaan ennakkokäsityksiä toisten työstä ja toimintatavoista sekä mennään ratkaisukeskeisesti kohti jännitteiden purkamista. Kun kuulee rohkeasti toisen työstä ja löytää halua ymmärtää, voi ymmärtää kirkkaammin toisen ammattilaisen asiakkaan hyväksi koituvan hyödyn merkityksen. Tähän taas johdon pitää järjestää mahdollisuus ja resursoida työaikaa.
Voisiko soten sisällä kehittää muutosagentti-toimintaa, jotka näyttävät tietä toimijoiden yhteen tuomiseksi asiakkaan asian äärelle? Lisäksi tarvitaan moniammatillisia tiimejä, joissa sote-ammattilaiset aidosti tekevät yhteistä työtä asiakkaan hyväksi. Tiimirakenteiden luominen moniammatillisiksi paitsi toiminnallisesti, myös hallinnollisesti, on hyvä tapa tehdä moniammatillisesta yhteistyöstä toiminnan edellytys.
Asiakas- ja potilastyön toimintamalleissa korostuu jatkuvasti enemmän myös helppokäyttöiset ja ajasta ja paikasta riippumattomat digitaaliset palvelut. Digitaalinen murros koskettaa meidän kaikkien saamia palveluita, mutta myös sote-alan asiantuntijoiden tapaa tehdä työtä. Murroksella on kaksi puolta. Toisaalta työ voi sujuvoitua ja ajankäyttö tehostua. Toisaalta taas murros voi kuormittaa. Potilas- ja asiakastyö muuttaa muotoaan. Siksi tarvitaan tämän digitaalisen murroksen selkeää johtamista. Pitää luoda uudenlaisia pelisääntöjä, jotka perustuvat ymmärrykseemme ja analyysiimme siitä, miten digitaalisen toimintamallit muuttavat työyhteisöjä.
Koko järjestelmän uhka: Työntekijäpula
Sote-alan työvoimapula, ihmisten haluttomuus hakeutua sote-alan koulutukseen ja toisaalta hakeutuminen muille aloille sote-sektorilta on arkipäivää. Uusia osaajia sote-alalle ei taiota mistään, mutta osaajavajetta on mahdollista pyrkiä pysäyttämään. Henkilöstön pitovoimaisuudessa korostuu johtaminen, hyvä työnantajamielikuva ja suotuisa työskentely-ympäristö. Voimavarojen tunnistaminen työyhteisöissä, avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri ja osallistava johtaminen lisäävät henkilöstön sitoutumista työhön. Tarvitaan myös uusia työn tarkastelun tapoja, joissa työtä ja työskentelyolosuhteita kehitetään työntekijöiden motivaatiotekijöiden näkökulmasta.
Ollakseni ytimekäs: Integraatiota ei ole, jos eri puolelta sote-järjestelmäämme katoavat työntekijät.
Sote-uudistus on merkittävä panostus ja työponnistus lukuisilta alan johtajilta ja asiantuntijoilta. Sen vaikutukset ulottuvat meistä jokaiseen palvelunkäyttäjinä tai hoidon saajina. Kaikkiin haasteisiin ei varmasti ole olemassa ratkaisuja ensi vuoden alussa. Suuntaviivat on kuitenkin määritelty. Sote-alan yksi kirkkaimmista tarkoituksista on mahdollistaa hyvää elämää maamme asukkaille. Muutoksessa äänen tulee kuulua monitahoisesti – asukkailta, asiantuntijoilta ja päättäjiltä. Integraatiota ei tehdä järjestelmän vuoksi, vaan ihmisten parempien palveluiden luomiseksi. Jotta voimme todella nähdä ihmisen yksittäisen käynnin tai suoritteen sijaan.
