HYTE-työ säästää elinvuosia ja rahaa
HYTE-työ on nyt nosteessa. Siitä puhutaan paljon – paljon enemmän kuin aiemmin, vaikka sitä on tehty kaiken aikaa kunnissa. Kuinka hyvin aiheeseen liittyvä työ on sitten kunnissa mielletty hyvinvointia edistäväksi, ei välttämättä olekaan aina ollut kovin selvää.
Hyvä, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä, HYTE-työstä, puhutaan ja sitä nostetaan esiin. Nyt on viimeistään aika kohottaa se arvoiseensa asemaan ja tehdä näkyväksi, mitä kaikkea HYTE on. Paljon puhutaan hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyöstä. Aiemminkin yhteistyötä on ollut mm. kuntien ja sairaanhoitopiirien välillä, mutta yhteistyön tiivistäminen nykyisissä rakenteissa on varmasti tarpeellista.
HYTE-työ säästää resursseja – ja elinvuosia
Jo kauan on tiedetty, että ennaltaehkäisy on paljon halvempaa kuin korjaava työ. Siksi HYTE-työ on nähtävä tärkeänä yhteisenä tehtävänä, jota toteuttamalla voidaan säästää korjaavassa työssä. Kun sijoitetaan rahaa ennaltaehkäisyyn, säästetään pitkän päälle tätä enemmän rahaa sairauksien, komplikaatioiden tai tapaturmien hoidossa. Kun panostetaan HYTE:en, saadaan hedelmiä korkojen kera vähän myöhemmin, mutta tämä on pitkäjänteistä puuhaa. Niin pitkäjänteistä, että toisilla saattaa mennä hermo odotellessa. Lisäksi kaikenlainen panostus ei tuo samalla tavalla investointia takaisin, vaan toiset keinot ovat tutkitusti vaikuttavampia kuin toiset. HYTE-työtä on siis tehtävä suunnitelmallisesti, vaikuttavasti ja pitkäjänteisesti.
Jo olemassa olevien sairauksien hoito on kallista, mutta myös jokainen liian aikaisin menetetty elinvuosi vie meiltä arvokkaita resursseja – yhden henkilön vuosittaisen bruttokansantuotteen verran rahaa yhteisestä kassasta. Menetämme Suomessa joka vuosi tällä tavalla yli 8,5 miljardia euroa vältettävissä oleviin kuolemiin. Tekemiemme PYLL-mittausten avulla analysoimme koko maan vaihtelevan menetettyjen vuosien kirjon ja laskemme taloudelliset menetykset. Joka kerta, kun joku kuolee turhaan ja liian aikaisin sellaiseen sairauteen, joka olisi voitu hoitaa, on tämä surullista ja traagista. Ja myös kallista. Joka kerta kun joku kuolee huonojen elintapojen, päihteiden, itsemurhan tai väkivallan takia on tämä surullista ja traagista. Ja myös kallista.
Kunnat eivät ole päässeet eroon kaikesta soteen liittyvästä
HYTE on hyvinvointialueen ja sen kuntien yhteinen tehtävä. Hyvinvointialueelle kuuluu mm. neuvolat, seulonnat, riskitekijöiden aikainen toteaminen ja elintapaneuvonta omalta osaltaan. Mutta myös kunnat pyrkivät vaikuttamaan asukkaiden elintapoihin. Tätä tehdään paljon esimerkiksi kouluissa ja tarjoamalla liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Kunnilla on myös tärkeä rooli turvallisen asuin- ja liikenneympäristön rakentajana. Estämällä syrjäytymistä kunnat tekevät äärimmäisen tärkeää HYTE-työtä.
Lähes kaikkien suurien ennenaikaisten menetysten aiheuttajien ehkäisyssä, ihan alkoholista ja itsemurhista sydäntauteihin ja syöpiin, sekä hyvinvointialueella että kunnilla on oma osuutensa. Osassa, esim. päihdekuolemissa, myös valtiolla ja lainsäädännöllä on merkittävä rooli. Valtiolla on myös merkittävä rooli sote-menojen kirstunvartijana.
Miten alkuun HYTE-työssä?
- HYTE pitää organisoida uudelleen. Sote-uudistus on laittanut rakenteet uusiksi, nyt pitää rakentaa uudet tavat tehdä yhteistyötä.
- Lähtötilanteen selvittäminen. Hyvinvointialue ja sen alueella olevat kunnat tarvitsevat HYTE-työnsä pohjaksi tutkittuun tietoon pohjautuvan käsityksen siitä, missä mennään. Haasteet eivät ole jokaisessa kunnassa samanlaiset, ja siksi saman hyvinvointialueen sisällä voidaan tarvita hyvinkin erilaisia painotuksia.
- Vuosikello yhteistyön pohjaksi. Hyvinvointialueen ja kuntien kannattaa rakentaa yhteinen vuosikello yhteistyölle. Tästä taas jalostetaan kuntien ja hyvinvointialueen oman tekemisen vuosikelloa.
- Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Kannattaa koordinoidusti suunnitella pidemmälle ajanjaksolle työryhmät, kokoukset, seurattavat mittarit ja tehtävät analyysit sekä hyvinvointikertomukset niin, että kokonaisuus toimii yhteen eikä aiheuta turhaa työtä.
Lataa FCG:n Aamukahvin tallenne
Miten vaikuttavaa HYTE-työtä tehdään? Millaisia tiedolla johtamisen työkaluja tuon työn tueksi löytyy?
Lataa FCG:n aamukahvin webinaaritallenne, jossa pureudutaan näihin kysymyksiin sekä muun muassa tietoperustaisiin toiminta- ja johtamismalleihin, tietotyökaluihin, tietolähteisiin, ja järjestämättömään tietoon.