Asiakastarina

Vantaan Kaupunki: Eloa Korson Ankkapuistoon

1980-luvulla rakennettu, rapistunut ja umpeenkasvanut Vantaan Korson keskuspuisto haluttiin kunnostaa nykypäivän vaatimuksia vastaavaksi kohteeksi, jossa on elämyksellistä ja turvallista liikkua. Puistosta haluttiin viihtyisä ja kasvilajistoltaan monipuolinen maisemapuisto, jossa on otettu huomioon eri ikäryhmien tarpeet.  FCG Finnish Consulting Groupin maisemasuunnittelun asiantuntijat pääsivät suunnittelemaan Ankkapuistoa.

Työssä haluttiin kunnioittaa ja monipuolistaa alueen luonto- ja maisema-arvoja sekä mahdollistaa vaelluskalojen nousu Rekolanojaa pitkin ylös.

Suunnittelussa alueen hienoja ominaispiirteitä, kuten vesimaisemaa, reuna-alueiden jylhiä kallioita ja voimakkaita muotoja tuotiin esiin ja avattiin pitkiä näkymiä. Kohteessa hyödynnettiin merkittäviä määriä uusiomassoja ympäristörakentamisessa maatäytöissä ja kasvualustana, lisäksi käytettiin myös muita kierrätysmateriaaleja.

Puisto näköalapaikalta katsottuna

Kalojen, muun muassataimenen liikkumista Rekolanojassa helpotettiin rakentamalla vanhan padon tilalle kalatie. Istutuksissa, erityisesti puulajivalikoimassa haettiin monimuotoisuutta vanhan, osin hyvin huonokuntoisen puuston tilalle käyttämällä myös harvinaisempia lajeja ja erikoismuotoja. Puiston reunoilla syntyviä hulevesiä päätettiin käsitellä ja johtaa luonnonmukaisesti, osin näyttävinä vesiaiheina.

Hanke on uusiomassojen käytön kautta merkittävä kestävän ympäristörakentamisen (KESY) hanke, ja yksi Vantaan pilottikohteista – kohde sai Suomen kuntatekniikan yhdistyksen kunniamaininnan Kuntatekniikan päivillä 2018 ja oli Vuoden ympäristörakenne 2020 kilpailun neljän finalistin joukossa. Vaiheittain toteutetun massiivisen kunnostustyön jälkeen Ankkapuiston reitit sekä oleskelupaikat ovat olleet aktiivisessa käytössä. Avoimessa purolaaksossa vesimaisema pääsee oikeuksiinsa ja houkuttelee paikalle asukkaiden lisäksi sorsaperheitä.

Heidi Burjam
Heidi Burjam
Tiimipäällikkö, Maisemasuunnittelu
Lähetä viesti