Lähikuva modernin rakennuksen ulkoseinästä
Asiakastarina

HALI ry: Selvitystyö yksityisten toimijoiden mahdollisuudesta tuottaa hoidon jatkuvuutta julkisissa sote-palveluissa

Sote-uudistus ei ole ratkaissut sote-palveluiden haasteita, vaan luonut uuden hallinnollisen pohjan sille, miten palveluita pitäisi kehittää. Hyvinvointiala HALI ry halusi selvittää, minkälaisia ratkaisuja voitaisiin kehittää perustason sote-palveluihin hoidon jatkuvuuden parantamiseksi eri toimijoiden yhteistyöllä. Kumppaniksi selvitystyöhön valikoitui FCG Finnish Consulting Group.

Näkemystä mahdollisista keinoista työstettiin syksyn 2022 ja alkuvuoden 2023 aikana. Työ pohjattiin aihetta tukevaan kirjauskatsaukseen, jonka lisäksi ajatuksia haettiin haastattelemalla useita

terveydenhuollon ammattilaisia. Haastatellut valittiin sellaisten henkilöiden keskuudesta, joilla on kokemusta palveluntuotannon johtamisesta ja kehittämisestä sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.

HALI ry halusi osoittaa, että myös yksityinen toimija pystyy tuottamaan ja tukemaan hoidon jatkuvuutta terveyspalveluissa. Tärkeää on nostaa keskusteluun myös se, että hoidon jatkuvuus on paljon muutakin kuin vain henkilökohtaisen hoitosuhteen jatkuvuus ja että kaikki potilasryhmät eivät hyödy henkilökohtaisen hoitosuhteen jatkuvuudesta.

Raportti laadittiin osin jatkokeskustelun pohjaksi sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2022 julkistamalle Hoidon jatkuvuusmalli, Omalääkäri 2.0 -selvityksen loppuraportille.

”Sote-palveluissa resurssipula on valtava haaste. Hyvinvointialueiden aloitettua on ennennäkemätön mahdollisuus suunnitella julkisten palveluiden tuotanto strategisesti eri toimijoiden yhteistyön varaan. Hyvinvointialueen ei ole mielekästä tavoitella kaikilta osin omaa palveluntuotantoa. Sen sijaan tilanne- ja palvelukohtaisesti pitäisi arvioida kunkin toimijan vahvuudet ja hyödyntää pitkäjänteisesti yhteisiä resursseja. Oppeja yhteistyöhön on löydettävissä ja malleja rakennettavissa, mikä kävi selvitystyömme myötä selväksi”, sanoo Sote ja hyvinvointi -liiketoiminnan johtaja Iina Vartia.

Selvitys kuvaa hyvin sote-palveluiden paineita väestön ikääntyessä sekä mahdollisuuksia ratkaista erityisesti perusterveydenhuollon palvelujen haasteita yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöllä. Yksityiset palveluntuottajat voivat tarjota ratkaisuja niin hoidon jatkuvuuteen kuin palvelujen saatavuuteen. Selvitys antaa työkaluja käsitellä hoidon jatkuvuuden kysymystä ilman ristiriitaa hoidon saatavuutta parantaviin ratkaisuihin, kuten etävastaanottoihin. FCG:n asiantuntijoiden työskentely on ollut ammattitaitoista ja osaavaa sekä yhteistyö sujuvaa ja joustavaa.”, Hyvinvointiala HALI ry:n terveyspalvelujohtaja Hanna-Maija Kause toteaa.

Emma Kajander
Emma Kajander
Liiketoimintajohtaja, Sote ja hyvinvointi
Lähetä viesti