Asiakastarina

Kotkan kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Kotkan kaupunki pyysi vuonna 2018 FCG:tä laatimaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksen, jonka tehtävänä oli laatia suunnitelma Kotkan kaupungin optimaalisesta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkosta ja tarkastella palveluverkkosuunnitelmasta nousevien investointi- ja kehittämistoimien toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia.  

Keväällä 2023 valtuustossa tehtiin aloite selvityksen päivittämisestä. Aloite sisälsi myös ruotsin- ja englanninkielisen opetuksen tulevaisuuden tarkastelun.

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys muodostui väestö-, lapsi- ja oppilasmäärien ja ennusteiden tarkastelusta, nykyisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon sekä tilaverkon ja talouden tarkasteluista. Ennustetietojen pohjalta laadittiin arviot molempien palveluiden palvelutarpeiden kehittymisestä. 

Varhaiskasvatuksen palvelutarpeen muutoksia arvioitiin hoitopaikkojen skenraariolaskennan avulla. Koulupaikkojen tarve perustui väestö- ja oppilasennusteisiin. Koulupuolen tarkastelu ulotettiin kaupunginosa ja koulutasolle. 

Kuten monessa muussakin Suomen kunnassa, Kotkan väestöennuste on laskeva. Syntyvät ikäluokat ovat edellisiä ikäluokkia pienempiä, lasten kokonaismäärä vähenee, ikäryhmät ovat aiempaa pienempiä ja lasten suhteellinen osuus kaupungin koko väestöstä supistuu. 

Lukuvuonna 2029–2030 vuosiluokilla 1–9 ennustetaan olevan oppilaita 75 prosenttia nykyisestä oppilasmäärästä, mikä vastaa määrällisesti yli 1 100 oppilaan vähennystä. Varhaiskasvatuksen palveluverkkoon esitettiin pienimmistä yksiköistä luopumista ja toiminnan keskittämistä kunnoltaan parempiin tiloihin. Perusopetuksen palveluverkkoa esitettiin supistettavaksi eri puolilta kaupunkia 2020-luvun ajan. Karhulan alueen uusinvestoinnin laajuutta esitettiin supistettavaksi siirtämällä kaupunginosan 6-luokkalaiset yläkoulun tiloista takaisin alakouluihin. 

Päivitettyjen käyttäjämäärien ja 6-luokkalaisten palauttamisella arvioitiin olevan uusinvestoinnille 2,8–3,8 miljoonan euron kustannusta pienentävä vaikutus. 

FCG:n palveluverkkoselvityksen suosituksesta poiketen kaupunginvaltuusto päätti toteuttaa Karhulan uuden koulun alkuperäisellä mitoituksella. Johtava asiantuntija Raila Oksanen: “Mikäli kaupungin talous entisestään heikkenee, voi väljästi mitoitettu koulu kiihdyttää palveluverkon supistumista. Tällä tarkoitan sitä, että rahojen loppuessa on suuri houkutus lakkauttaa vähän ”ylimääräisiäkin” kouluja, jos johonkin kouluun alkaa muodostumaan tilojen ylikapasiteettia. Tällöin voi taloudelliset tekijät ajaa palveluverkon alueellisen kattavuuden ohitse”.