Inkoon kunta: Joddböle III, Sataman asemakaavamuutos
Inkoo on Länsi-Uudellamaalla sijaitseva iloinen rannikkokunta. Merellisyys ja satamatoiminta ovat Inkoolle tärkeitä voimavaroja. FCG Finnish Consulting Group on tehnyt erilaisia selvityksiä ja kaavasuunnittelua Inkoon Joddbölen sataman ympäristössä jo 1980-luvulta lähtien. Joddböleen on kehittymässä merkittävä teollisuus- ja työpaikka-alue.
Vuosien saatossa alueen tavoitteet ovat muuttuneet, minkä vuoksi myös kaavaratkaisuja on syntynyt useita. FCG:n suunnitteleman uuden asemakaavamuutoksen tarkoituksena oli mahdollistaa nestemäisen maakaasun (LNG) vastaanottoterminaalin sijoittaminen sataman alueelle. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut merkittävästi Suomen ja koko Euroopan energiajärjestelmää. Sodan vuoksi on ollut tarpeen kehittää nopea tapa turvata energiansaanti Suomeen.
Fortumin satamahanke irrotettiin kesällä 2022 manneralueen kaavahankkeesta Suomen huoltovarmuuden takaamisen kiireellisen aikataulun vuoksi. Inkoon satama tarjosi mahdollisuuden LNG-aluksen sijoittumiselle.
Kaavahanke läpi nopealla aikataululla
Kaavahanke rajattiin koskemaan pelkästään Fortumin alueen satamaa ja kaava räätälöitiin pika-aikataululla LNG- terminaalialuksen tarvitsemille toiminnoille. Hanke sai hyväksynnän myös asukkaiden puolella. Inkoon viranhaltijat ja Suomen viranomaiset tekivät tiivistä yhteistyötä tiukassa aikataulussa. Kaavahanke sai lainvoiman vuoden 2022 lopussa, jolloin LNG-alus pääsi ankkuroitumaan Inkoon satamaan.
”LNG-alus pääsi toimittamaan kaasua Suomen jakeluverkkoon ajallaan suunnitelmien mukaisesti vuoden 2023 alussa. Muutaman kuukauden kaavoitusaikataulu oli poikkeuksellisen nopea ja onnistumisen takeena oli kaikkien osapuolien ymmärrys tilanteen vakavuudesta ja tarvittavasta yhteistyöstä”, FCG:n kaupunkikehitysjohtaja Arja Sippola kertoo.
Sataman alueen asemakaavamuutoksen tavoitteina oli vastaanottoterminaalin toiminnot sisältävien LNG-varastolaivan ja jakelulaitteiston sijoittaminen alueelle sekä sataman nykyisten toimintojen kehittäminen ja tulevaisuuden tarpeisiin varautuminen.
”Monipuolisen asiantuntijajoukkomme tiiviin yhteistyön, tilaajamme luottamuksen ja viranomaisten joustavuuden ansioista kaavahanke saatiin ajoissa hyväksymiskäsittelyyn. Työ jatkuu nyt manneralueen kaavoituksella vihreän terästehtaan ja ammoniakkitehtaan toiminnan sijoittumiseksi alueelle. Manneralueen kaavalla on niin ikään tiukka aikataulu, jotta tehdas pääsisi aloittamaan osittain toimintaansa jo vuonna 2026”, Sippola summaa.