Hangon kotihoito yhteiselle kehittämisen tielle työntekijäarvioinnin kautta
Hangon kotihoidon henkilöstö laati kaupungin poliitikoille avunhuudon marraskuussa 2021. Työyhteisössä koettiin työnkuormitusta, resurssipulaa, pahoinvointia ja epäluottamusta esihenkilöitä kohtaan. Asiaan liittyi myös epäselvyyksiä ja suuria tunteita, joten tilanteen selvittämiseen kaivattiin ulkopuolista apua. Hangossa oli ennen kaikkea tarve saada selville todellinen tilannekuva ja koko henkilöstön näkemys siitä, mikä työyhteisössä on hyvin, mikä koetaan haasteeksi, mihin pitäisi puuttua ja mitä toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi tulisi suunnitella.
Henkilöstökokemuksen kartoitus avaa nykytilannetta
Selvityksen työkaluna käytettiin ITE-arviointimenetelmää, joka soveltuu erityisen hyvin juuri tämän henkilöstökokemuksen kartoitukseen. Menetelmän avulla haluttiin saada parempi näkemys nykytilanteeseen tuomalla koko henkilöstön ääni kuuluviin henkilökohtaisten tilannearviointien kautta. Esihenkilöiden kokemuksia ja näkemyksiä tilanteesta kerättiin yksilöhaastatteluin.
Selvityksen yhteydessä pidetyissä yhteistapaamisissa tuotiin koko henkilöstölle yhteneväinen viesti selvitystyön vaiheista sekä valmennettiin henkilöstöä työhyvinvointiin ja työntekijätaitoihin, niin työnantajan kuin henkilöstön vastuiden osalta.
ITE-arviointimenetelmä mahdollistaa muutoksen käynnistämisen. Koko henkilöstö osallistui yhteiseen tilaisuuteen, jossa käytiin läpi arviointimenetelmällä saavutetut tulokset ja suunniteltiin yhdessä tulevia toimenpiteitä. ”Menetelmän avulla saimme kerättyä henkilöstön näkemyksiä ja kokemuksia, ja sitä kautta muodostui tilannekuva jatkotyöskentelyn pohjaksi. Tätä kautta pystymme myös luomaan edellytyksiä paremmalle vuorovaikutukselle ja yhteistyölle johdon ja henkilöstön välillä,” kuvaa arviointimenetelmästä FCG:llä vastaava, johtavana asiantuntijana työskentelevä Pia Fredriksson.
Fredriksson mainitsee arviointimenetelmän soveltuvan myös seurantatyökaluksi. Kun selvitystyöstä on jo siirrytty käytännön toimenpiteisiin, voidaan sama kysely toistaa uudestaan, jolloin saadaan lähtötilanteeseen nähden vertailukelpoinen tulos ja jälleen päivitetty tilannekuva. Arviointimenetelmän avulla voi kerätä tietoa myös asiakas- ja omaiskokemuksesta, jolloin toimintaa voidaan tarkastella laajemmasta näkökulmasta ja kehittää entistä asiakaslähtöisemmäksi.
Kartoituksesta kohti ratkaisuja
”Olemme olleet FCG:n tekemään selvitykseen tyytyväisiä, sillä sen avulla saimme tarkennettua ja verifioitua, missä ongelma piilee”, kertoo Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell. Selvitystyö tuotti mahdollisia ratkaisuja ja toimenpiteitä, joilla pyritään edesauttamaan henkilöstön jaksamista ja vaikuttaa esimerkiksi runsaisiin sairauspoissaoloihin. Strandellin mielestä oleellista on myös se, että ratkaisut eivät tule ylhäältä ohjattuina, vaan niitä etsitään ja työstetään yhdessä henkilöstön kanssa.